Uutiset
Aurilo voitti 80 miljoonan euron ICT-kilpailutuksen – julkinen sektori hakee nyt kumppaneita pelkkien laitetoimittajien sijaan

Istekki Oy on valinnut Aurilon pääasialliseksi yhteistyökumppanikseen ICT-laitteiden ja niihin liittyvien elinkaaripalvelujen kokonaisuuteen. Hankinnan ennakoitu arvo on noin 80 miljoonaa euroa, ja sopimuskausi on neljä vuotta.
Kokonaisuus kattaa työasemat, oheislaitteet sekä niiden hankintaan, toimituksiin ja elinkaarenhallintaan liittyviä palveluja. Kilpailutuksessa valittu ratkaisu arvioitiin kokonaistaloudellisesti parhaaksi.
Hankinta kuvastaa julkisen sektorin ICT-palveluissa tapahtuvaa muutosta. Yksittäisten laitetoimitusten rinnalla korostuvat yhä vahvemmin toimintavarmuus, kustannustehokkuus, laitteiden kokonaiselinkaaren hallinta sekä palvelujen pitkäjänteinen kehittäminen.
Julkinen sektori tarvitsee toimintavarmoja kumppanuuksia
Julkisen sektorin IT-ympäristöjä haastavat samanaikaisesti kiristyvä talous, kasvavat tietoturvavaatimukset ja teknologian nopea kehitys. Samalla IT-palveluista on tullut kriittinen osa julkisten palvelujen jatkuvuutta: työvälineiden on toimittava häiriöttä riippumatta siitä, työskenteleekö käyttäjä sairaalassa, terveyskeskuksessa, kunnassa vai hallinnon tehtävissä.
Siksi kilpailutuksissa painottuvat yhä useammin toimituskyky, elinkaaripalvelut, valtakunnallinen palveluverkosto sekä kyky kehittää asiakkaan IT-ympäristöä koko sopimuskauden ajan.
Aurilon ja Istekin yhteistyössä nämä yhdistyvät kokonaisuudeksi, jonka tavoitteena on varmistaa, että laitteet, palvelut ja tuki toimivat saumattomasti kaikilla alueilla, joilla Istekki tuottaa ICT-palveluja asiakkailleen.
”Julkishallinnon suuret ICT-kokonaisuudet edellyttävät toimijalta sekä mittakaavaa että kykyä toimia lähellä asiakasta. Kilpailukyky syntyy siitä, että pystymme yhdistämään kustannustehokkuuden, korkean laadun ja asiakkaan toimintaympäristön ymmärtämisen. Lopulta ratkaisee se, miten hyvin IT tukee asiakkaan arkea ja mahdollistaa jatkuvan kehittymisen koko sopimuskauden ajan”, sanoo Juha Vesala, liiketoimintajohtaja Aurilolta.
Tavoitteena sujuvampi arki loppukäyttäjälle
Kumppanuuden tavoitteena on, että Istekin asiakkaiden ammattilaiset saavat tarkoituksenmukaiset ja käyttövalmiit työvälineet mahdollisimman sujuvasti eri puolilla Suomea. Samalla yhtenäiset laitemallit, hallitut elinkaaret ja toimivat tukiprosessit parantavat palvelun ennakoitavuutta ja kustannustehokkuutta.
Kun työvälineet ja niihin liittyvät palvelut toimivat luotettavasti, hyvinvointialueiden, kuntien ja muiden julkisten organisaatioiden ammattilaiset voivat keskittyä omiin ydintehtäviinsä.
”Istekki toimii valtakunnallisesti ja asiakkaidemme toimintaympäristöt ovat usein yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisiä. Kumppanilta edellytetään siksi toimitusvarmuutta, kustannustehokkuutta ja kykyä kehittää palvelua yhdessä kanssamme. Tavoitteemme on varmistaa, että asiakkaidemme ammattilaisilla on käytössään luotettavat ja tarkoituksenmukaiset työvälineet ja että laitteiden koko elinkaari hallitaan sujuvasti”, sanoo Kristo Jokela, liiketoimintajohtaja Istekiltä.
Kilpailutus kertoo koko markkinan muutoksesta
Aurilon mukaan kilpailutus osoittaa, että julkisen sektorin ICT-hankinnoissa painottuvat aiempaa vahvemmin toimintavarmuus, kokonaispalvelut ja pitkäjänteinen kumppanuus. Organisaatiot etsivät ratkaisuja, jotka tukevat toiminnan jatkuvuutta koko sopimuskauden ajan ja auttavat vastaamaan samalla sekä kustannuspaineisiin että digitalisaation vauhtiin.
Aurilo on viime vuosina vahvistanut yhteistyötään asiakkaiden ja kansainvälisten teknologiavalmistajien kanssa sekä kehittänyt palveluitaan vastaamaan yhä vaativampiin ICT-kokonaisuuksiin.
”Tämä kilpailutus osoittaa, että julkinen sektori arvostaa kumppaneita, jotka pystyvät yhdistämään laajan palveluverkoston, korkean toimituskyvyn ja pitkäjänteisen kehittämisen. Yhteistyö Istekin kanssa on meille merkittävä luottamuksen osoitus ja tärkeä askel kasvussamme julkisella sektorilla”, sanoo Juha Vesala.
Lisätietoja:
Lisää luettavaa